Työn ääniä

Vietin tuossa vapaapäivän Kapakan työmaalla ja oli mukavata. Katolla riekkui kattomies rakentamassa kattolyhtyjä, yläkerrassa Poijjaat purkasivat kuin viimeistä päivää ja minä alhaalla kaatamassa kaakeliseinää tulevasta pikkuruokailutilasta. Sellainen pauke kuului joka puolelta, että luulisi satamaan asti kuuluvan.

 Kattomiehet siis aloittivat viime viikolla ja todettiin että hupsistakeikkaa, nyt tuli kiire purkaa yläkertaa. Joku ihme pöpö on vaivannut, niin ettei ole saanut aikaiseksi, ja niin se sitten meni että oli pakko palkata apua. Eipä silti, viikossa tapahtui jo niin paljon että meillä olisi Rotjakkeen kanssa mennyt vähintään 3 viikkoa samaan hommaan.

 Kattomiehet ovat näköjään ihan omaa ihmislajia, riekkuvat katolla kuin tasaisella maalla kävelisivät, joku jopa ilman turvavaljaita. No onneksi ei ole meidän vastuulla, kun on tilattu työ avaimet käteen periaatteella. Aloittivat poistamalla ylimääräiset härpäkkeet katolta, jos jonkinlaista satelliittilautasta ja legendaarinen Kapakan kyltti. Nyt se on sitten lopullista, Kapakkaa ei ole.
 Pikkuhiljaa kuorivat vanhat pellit pois ja ihmetellen seurasin kun kattolyhtyä rakensi, laudat ja työvälineet mukaan katolle ja siitä eikun hommiin. Näytti kuin olisi tasaisella seissyt kun nikkaroi, ihan tuosta noin vain. Hullun hommaa.

 Purkamishommissa aletaan kohta saavuttaa puoliväli, nyt kun Poijjaat tulivat apuun. Miesten vessa on seinien osalta viimeistelyä vaille, naisten vessaa ei vielä aloitettu, tuleva makuuhuone melkein valmis, seinien osalta. Keittiössä jatkuu vielä hirren metsästys, suurin osa jo paljastettu. Sitten on vielä eteisen ja salin seinät, niin ja puhumattakaan lattioista ja katosta. Salin puolella pitäisi olla vielä alkuperäinen katto tallessa, nykyisen alla. Tosin, siellä on kattolämmityspaneelit, joten saa nähdä missä kunnossa originaalikatto on.

 Itsehän purkasin tuon kuvan ikkunan kohdalta kaakeliseinää, tai olen siis tietysti jonkun aikaa sen kimpussa puuhastellut. Kuvassa olevan ikkunan edessä sijaitsi Kapakan tiskauspiste ja meillä siinä juodaan joskus aamukahvia ja syödään kahdenkesken, maailman parasta ruokaa.

 Tarjoiluaukkokin siinä tilassa oli ollut ja jotain sydänviestejä edellinen timpuri oli sinne jättänyt, oikein nuolella lävistetty sydän.

 Tuota tarjoiluaukon puoleista seinää kun parkasin niin meinasin saada päälleni puolikkaan seinän verran kipsilevyä ja kaakelia, mutta ehdinpä pois alta. Sen verran rämähti että melkein pelästyin.