Ei, me ei olla luovutettu!

Eilen astui voimaan meidän virallinen rakennuslupa, eli nyt on viisi vuotta aikaa saattaa projekti loppuun. Aika on rientänyt vinhaa vauhtia sitten viime postauksen. On ollut pientä stressinpoikasta, joka on puolestaan vaikuttanut terveydentilaankin, mutta nyt tuntuu että ollaan taas oikealla polulla. Paljon on jopa tapahtunutkin Kapakassa sitten viime kevään postauksen. Pihalle pystytettiin kasvihuone kesällä, joka viime yönä sai kyytiä Seija-myrskyltä. Että ei ihan laita hymyä huulen tämä tapaus, mutta eteenpäin mennään sanoi mummo lumipuvussa.

 Tuolla kasvoi hienosti ensimmäinen Kapakan chilisato, josta tehtiin kaikkea herkkua talven varalle. No, eipä auta, uutta kasaamaan keväällä sitten. Ehkä kiinnitämme entistä enemmän huomiota alustaan. Oli Seija-myrsky vielä kovastikin murjonut alumiinista runkoakin. Vaan eipä hätää, vakuutusyhtiö korvasi melkein 70% arvosta.

Loppukesästä piharakennus saatiin sähköistettyä ja uusi kattokin siihen tuli. Piti vain hieman muistuttaa tekijöitä, että kröhöm, meille luvattiin katto jo aikaa sitten. No hupsista, olivat tyystin unohtaneet koko homman. Loppujen lopuksi katto vaihtuikin sitten ripeään tahtiin. Loppusiivous toki jätettiin sitten meille, minkä nyt ei pitänyt oikein mennä niin, mutta jatkuvista muistutteluista huolimatta mitään ei tapahtunut.

Onhan se katto vähän paremman näköinen tuossa isommassa kuvassa. Enää täytyy seinät kalkkimaalata niin johan on siisti.

Sisälläkin on tapahtunut yhtä jos toistakin. Tässä tuleva aamiaishuone. Katto on purettu ja seinäpinnat hirteen asti, enää täytyy lattia purkaa niin että pääsee tarkistamaan ulkoseinän hirren kunto. Keittiön puolellahan jouduttiin uusimaan jonkunverran seinähirttä. Myös lattian rungosta jouduttiin uusimaan rakenteita, mutta nyt kun sekin ongelma on korjattu niin voin kertoa että näyttää hyvältä.

 Josta tulikin mieleen että pitääpä kehua tässä ihan ohimennen meidän raksatiimiä. Paikallisia tekijöitä suositaan ja se näyttääkin olevan tosi hyvä juttu. Saatiin muuten vastaava rakennusmestarikin juuri toissapäivänä. Tämä ei ilmeisesti olekaan ihan helppoa nettikeskusteluista päätellen.

 Lisää kuvia seuraavassa postauksessa, joka toivon mukaan tulee hyvinkin pian.

Vapaapäivä, o_O sellain juttu mitä luuli myyttiseksi elukaksi.

Rotjake angstaa

Tuli työpäivän aikana viesti ja tämä kuva. Rotjakkeella pientä angstia mielessä. Koetin lohduttaa että hyvähän se on että paljon tapahtuu. Kaikki kattoruoteet menevät uusiksi. (juu ei katolla mikään kiire olisi ollut, eii) Tämä tarkoitti kattofirmalle muutaman lautakilometrin lisätilausta.

 Pojjaat olivat pistäneet tuulemaan ja lava täyttynyt purkujätteestä ja juuri nyt oli tietenki Roskakuskilla ihan tiukka aikataulu. Lupasi kuitenkin järjestää paikalle isomman lavan vähäksi aikaa. Reilu kaveri. Pienessä kaupungissa vaan kaikki tuntuu sujuvan helpommin ja joustoa löytyy. Ilahduttava noteeraus tälle päivälle, ystävät ja tuttavat tarjoavat apuaan. Eräs J:kin on ollut jo pariin otteseen hommissa, ihan vain koska haluaa olla avuksi. Ihan parhautta sellainen.

Työn ääniä

Vietin tuossa vapaapäivän Kapakan työmaalla ja oli mukavata. Katolla riekkui kattomies rakentamassa kattolyhtyjä, yläkerrassa Poijjaat purkasivat kuin viimeistä päivää ja minä alhaalla kaatamassa kaakeliseinää tulevasta pikkuruokailutilasta. Sellainen pauke kuului joka puolelta, että luulisi satamaan asti kuuluvan.

 Kattomiehet siis aloittivat viime viikolla ja todettiin että hupsistakeikkaa, nyt tuli kiire purkaa yläkertaa. Joku ihme pöpö on vaivannut, niin ettei ole saanut aikaiseksi, ja niin se sitten meni että oli pakko palkata apua. Eipä silti, viikossa tapahtui jo niin paljon että meillä olisi Rotjakkeen kanssa mennyt vähintään 3 viikkoa samaan hommaan.

 Kattomiehet ovat näköjään ihan omaa ihmislajia, riekkuvat katolla kuin tasaisella maalla kävelisivät, joku jopa ilman turvavaljaita. No onneksi ei ole meidän vastuulla, kun on tilattu työ avaimet käteen periaatteella. Aloittivat poistamalla ylimääräiset härpäkkeet katolta, jos jonkinlaista satelliittilautasta ja legendaarinen Kapakan kyltti. Nyt se on sitten lopullista, Kapakkaa ei ole.
 Pikkuhiljaa kuorivat vanhat pellit pois ja ihmetellen seurasin kun kattolyhtyä rakensi, laudat ja työvälineet mukaan katolle ja siitä eikun hommiin. Näytti kuin olisi tasaisella seissyt kun nikkaroi, ihan tuosta noin vain. Hullun hommaa.

 Purkamishommissa aletaan kohta saavuttaa puoliväli, nyt kun Poijjaat tulivat apuun. Miesten vessa on seinien osalta viimeistelyä vaille, naisten vessaa ei vielä aloitettu, tuleva makuuhuone melkein valmis, seinien osalta. Keittiössä jatkuu vielä hirren metsästys, suurin osa jo paljastettu. Sitten on vielä eteisen ja salin seinät, niin ja puhumattakaan lattioista ja katosta. Salin puolella pitäisi olla vielä alkuperäinen katto tallessa, nykyisen alla. Tosin, siellä on kattolämmityspaneelit, joten saa nähdä missä kunnossa originaalikatto on.

 Itsehän purkasin tuon kuvan ikkunan kohdalta kaakeliseinää, tai olen siis tietysti jonkun aikaa sen kimpussa puuhastellut. Kuvassa olevan ikkunan edessä sijaitsi Kapakan tiskauspiste ja meillä siinä juodaan joskus aamukahvia ja syödään kahdenkesken, maailman parasta ruokaa.

 Tarjoiluaukkokin siinä tilassa oli ollut ja jotain sydänviestejä edellinen timpuri oli sinne jättänyt, oikein nuolella lävistetty sydän.

 Tuota tarjoiluaukon puoleista seinää kun parkasin niin meinasin saada päälleni puolikkaan seinän verran kipsilevyä ja kaakelia, mutta ehdinpä pois alta. Sen verran rämähti että melkein pelästyin.

Hiljaiseloa ja isoja päätöksiä

 Siitä on ihan liian pitkä aika kun viimeksi blogia päivitin. Joulunpyhien hirveät lumimäärät hieman verottivat remontti-intoa ja muutenkin pukkasi uskonpuutetta, ei saisi liika ajatella. Mieliala nousi hieman kun eräs asiantuntija sanoi tutkittuaan talon pohjaa, että suurempia katastrofeja ei pitäisi olla tiedossa kuin ne jotka jo on, pienempää ja vähän isompaa kosteusvauriota. Keittiössä on tarvetta vaihtaa tukihirsi, mutta sekään ei ilmeisesti ole mikään kauhean suuri juttu. Kellarissa pauhaa kuivurit vielä jonkin aikaa, mutta voin kertoa että ilman laatu on jo huomattavasti parantunut.

 Alapohjaa on tyhjennetty kaikenmaailman rakennusjätteistä ja muusta ällötyksestä, 10 000 kiloa meni kaatopaikalle. Uusia tukia on valettu tärkeisiin kohtiin, talon keskellä menevä mahtavankokoinen tukipalkki oli ilmeisesti tansittu halki. Sellaista se oli elämä merimieskapakassa joskus.

 Jouluksi hankin Rotjakkeelle  tässä vieressä olevan opuksen, joka on muuten aikamoinen tietopankki vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta. Sitä jää pitkiksi ajoiksi selailemaan ja siihen oikein uppoutuu. Ikkunaahan meillä riittääkin kunnostettavaksi. Joitakin pitänee kokonaan uusia.

 Seinäpintaa on purettu, entisestä biljardihuoneesta, hirteen asti, melkein kokonaan. Todettiin että huonejärjestystä muutettu sen verran usein että on melkoisen pilkottua. Viikonloppuna kun päästiin miesten vessassa hirteen asti niin siellähän sitä  sitten oli nättiä, pilkkomatonta hirsiseinää, ja sinne nyt ei ainakaan voi jättää hirttä näkyviin. Toisella puolella seinää on keittiö, mutta jos en väärin muista niin keittiön puolella oli seinään sorvattu ura entisiä sähköjä varten että se siitä ja hirsiseinistä.

Sähkötkin on purettu, niin että voidaan vanhoja repiä alas.

 Kattoremontistakin teimme päätöksiä tässä välissä. Kattoa aletaan uusia maaliskuussa ja sen sai tehtäväksi sellainen firma, joka ei suinkaan ollut se halvin vaihtoehto, vaan he halusivat kunnioittaa paikan paikallishistoriallista arvoa ja tekevät korjauksen niin ettei julkisuvi muutu eri näköiseksi. Siitä tykkää varmaan museoviranomainenkin. ELY-keskukseen on laitettu tukihakemus ja elämme toiveissa että saisi ainakin 1/3 osan katon uusimisen kustannuksista. Jos ei niin sitten revitään omaa selkänahkaa.

 Silloin tällöin kohtaa inspiraation puutetta remppahommiin, mutta aina kun Kapakkaan menee, niin sitä menee kotiin. Tai siltä se tuntuu, että kyllä tästä koti tulee. Aurinkoisina päivinä valo tulvii ihanasti ikkunoista ja ei voi kuin typeränä hymyillä onnesta, että tämä mökki on meidän. <3