Alapohjaa on tyhjennetty kaikenmaailman rakennusjätteistä ja muusta ällötyksestä, 10 000 kiloa meni kaatopaikalle. Uusia tukia on valettu tärkeisiin kohtiin, talon keskellä menevä mahtavankokoinen tukipalkki oli ilmeisesti tansittu halki. Sellaista se oli elämä merimieskapakassa joskus.
Jouluksi hankin Rotjakkeelle tässä vieressä olevan opuksen, joka on muuten aikamoinen tietopankki vanhojen ikkunoiden kunnostuksesta. Sitä jää pitkiksi ajoiksi selailemaan ja siihen oikein uppoutuu. Ikkunaahan meillä riittääkin kunnostettavaksi. Joitakin pitänee kokonaan uusia.
Seinäpintaa on purettu, entisestä biljardihuoneesta, hirteen asti, melkein kokonaan. Todettiin että huonejärjestystä muutettu sen verran usein että on melkoisen pilkottua. Viikonloppuna kun päästiin miesten vessassa hirteen asti niin siellähän sitä sitten oli nättiä, pilkkomatonta hirsiseinää, ja sinne nyt ei ainakaan voi jättää hirttä näkyviin. Toisella puolella seinää on keittiö, mutta jos en väärin muista niin keittiön puolella oli seinään sorvattu ura entisiä sähköjä varten että se siitä ja hirsiseinistä.
Sähkötkin on purettu, niin että voidaan vanhoja repiä alas.
Kattoremontistakin teimme päätöksiä tässä välissä. Kattoa aletaan uusia maaliskuussa ja sen sai tehtäväksi sellainen firma, joka ei suinkaan ollut se halvin vaihtoehto, vaan he halusivat kunnioittaa paikan paikallishistoriallista arvoa ja tekevät korjauksen niin ettei julkisuvi muutu eri näköiseksi. Siitä tykkää varmaan museoviranomainenkin. ELY-keskukseen on laitettu tukihakemus ja elämme toiveissa että saisi ainakin 1/3 osan katon uusimisen kustannuksista. Jos ei niin sitten revitään omaa selkänahkaa.
Silloin tällöin kohtaa inspiraation puutetta remppahommiin, mutta aina kun Kapakkaan menee, niin sitä menee kotiin. Tai siltä se tuntuu, että kyllä tästä koti tulee. Aurinkoisina päivinä valo tulvii ihanasti ikkunoista ja ei voi kuin typeränä hymyillä onnesta, että tämä mökki on meidän. <3
